Oppiperusta

Kansanlähetyksen toiminnan tarkoitus on ilmaistu järjestön säännöissä.  Opin ja toiminnan johtoajatukset on esitelty Kansanlähetyksen ohjelmassa, jonka voi ladata sivun alaosassa olevasta linkistä.

Tarkoitus

Kansanlähetyksen olemassaolon tarkoitus kiteytyy tunnuksessa ”Evankelioikaa kansa evankelioimaan kansoja”

”Liiton tarkoituksena on edistää Jumalan valtakunnan leviämistä sekä oman kansamme että muiden kansojen keskuudessa johdattamalla ihmisiä Kristuksen tuntemiseen ja ohjaamalla heitä kasvamaan uskossa sekä toimimaan Jumalan valtakunnan työssä. Liitto korostaa uskovien vastuuta ja omatoimisuutta. Luterilaisen tunnustuksen ja oppiperustansa mukaisesti liitto pyrkii toimimaan uskollisena Raamatulle ja sen Herralle Pyhässä Hengessä.” (Suomen Ev.lut. Kansanlähetys r.y:n säännöt 2. §)

Ohjelma

Kansanlähetyksen ohjelma sisältää teologisen ja käytännöllisen linjan. Teologisen linjan mukaan Raamattu on uskon, opin ja elämän perusta ja ylin ohje. Ohjeena ovat myös Suomen ev.lut. kirkon Tunnustuskirjat, jotka ovat – oman opetuksensakin mukaan – alistetussa asemassa Raamattuun nähden. Teologisessa linjauksessa tarkestellaan mm. Jumalaa, ihmistä, kristityn elämää ja viimeisiä tapahtumia.

Käytännöllinen linja kertoo mm. Kansanlähetyksen olemuksesta, tavoitteista, toimintaperiaatteista, rakenteesta sekä suhteesta kirkkoon, muihin järjestöihin ja yhteiskuntaan.

Lataa Kansanlähetyksen ohjelma (2011)

Evankelioikaa kansa evankelioimaan kansoja